Tämän sivun sävelnimet ovat kansainvälisiä kirjainnimiä, ja numero on oktaavi: C4 on keski-C. B tarkoittaa palautettua B:tä (H) ja B♭ tarkoittaa alennettua B:tä (B).
Molemmat palkit esittävät kirjoitettua sävelkorkeutta samalla asteikolla. Alempi palkki on ääniala, jota The Whole Horn pitää oppijalle sopivana – ääniala, ei aita.
Tenorisaksofoni nuotinnetaan viulunavaimella, ja nuotinnetussa stemmassa vastaan tuleva ääniala on B♭3–F♯6 – noin 2,7 oktaavia. Tämän luvun julkaisevat orkestrointioppaat, ja sen rajoissa säveltäjä kirjoittaa. Se vastaa kysymykseen ”mitä voin kirjoittaa nuottiin tälle soittimelle”.
Tenorisaksofoni on B♭-soitin: se soi suuren nooman alempana. Jokainen kirjoitetun äänialan sävel siirtyy samalla intervallilla, joten soiva ääniala on koko kirjoitettu ääniala siirrettynä – konserttisävelkorkeudella A♭2–E5. Mitään ei tiivistetä eikä venytetä; ääniala transponoidaan täsmälleen samoin kuin yksittäinen sävel.
Tällä luvulla on merkitystä, kun säveltäjä tarkistaa, sopiiko jokin linja soittimelle, tai kun johtaja selvittää, miksi tenorisaksofoni ei voi soittaa edessään olevaa stemmaa. Kirjoitettu ääniala vastaa kysymykseen ”voinko lukea tämän”; soiva ääniala vastaa kysymykseen ”onko tämä se sävelkorkeus, jonka halusin”.
| Sävel | Kirjoitettu | Soi |
|---|---|---|
| Matalin nuotinnettu sävel | B♭3 | A♭2 |
| Korkein nuotinnettu sävel | F♯6 | E5 |
| Matalin oppijalle sopiva sävel | B♭3 | A♭2 |
| Korkein oppijalle sopiva sävel | F♯6 | E5 |
Useimmilla soittimilla nuotinnettu ääniala ja kehittyvän soittajan hallitsema ääniala ovat eri asioita, ja niiden sekoittaminen on juuri se tapa, jolla stemma päätyy soittokelvottomaksi sille soitinryhmälle, jolle se on kirjoitettu. Tämä on yksi poikkeuksista, ja syy liittyy soittimeen: saksofonilla nuotinnetun äänialan yläpää on altissimon raja. Kirjoitettu F♯6 on viimeinen sävel, jonka läpät itse tuottavat – kaikki sen yläpuolella syntyy suuontelon muodolla ja yläsävelsormituksilla eikä läppiä lisäämällä. Tässä ei siis ole tavallisten sävelten kaistaa, jonka voisi leikata yläpäästä pois: koko läpillinen ääniala on se ääniala. The Whole Horn pitää aluetta B♭3–F♯6 tenorisaksofonin oppijalle sopivana kirjoitettuna äänialana, joka soi konserttisävelkorkeudella A♭2–E5.
Se on ääniala, ei aita. Se on alue, jolla kehittyvä soittaja on niin varma, ettei sävel ole vaikein osa – ei soittimen asettama raja eikä rajoitus, joka kenenkään pitäisi kuulla itsellään olevan. Molemmat päät siirtyvät harjoittelun myötä ulospäin, eri tahdissa, ja ylä- ja alapäässä syyt ovat erilaiset. Oppilas, joka ei vielä tänään tavoita säveltä F♯6, ei ole äänialan ulkopuolella; hän on matkalla sitä kohti.
Tenorisaksofonin yleisimmin kirjoitettu korkein sävel on F♯6, joka soi konserttisävelkorkeudella E5. Se on nuotinnetun äänialan yläraja, joka on julkaisukäytäntö eikä mittaustulos: se on sävel, jonka yläpuolella säveltäjä ei voi enää olettaa, että soittaja osaa sen.
Tenori lukee samat kirjoitetut sävelet kuin sopraano ja soi oktaavin alempana, joten sen kirjoitettu yläraja on perheen yläraja: F♯6, jonka yläpuolella altissimo-rekisteriin päästään suuontelon muodolla ja yläsävelsormituksilla. Jazzkirjoituksessa viivaston yläreuna ja sen yläpuoli on tavallista; koulun puhallinorkesterin stemmoissa se on harvinaista, mikä on päätös soittajista eikä soittimesta.
Nuotinnettu ääniala – kirjoitettuna B♭3–F♯6 – on luku, jonka tämä sivusto jo julkaisee puhallinorkesterin transpositiotaulukossa, ja nämä kaksi sivua lukevat sen samasta taulukosta, joten ne eivät voi olla ristiriidassa. Se on vakioääniala, jolla näitä soittimia opetetaan ja johon ne nuotinnetaan.
Oppijalle sopiva ääniala – kirjoitettuna B♭3–F♯6 – on The Whole Hornin oma soitintaulukko, sama, jota sovellus itse lukee. Sen otsikko ilmaisee säännön: lo/hi = WRITTEN MIDI, learner-comfortable. Se on julkaistu talon sisäinen luku, jolla on ilmaistu periaate, ei tekstikappaleen täytteeksi kirjoitettu arvio.
Soiva ääniala johdetaan tässä kirjoitetusta äänialasta intervallin avulla eikä tallenneta – toinen tallennettu kopio on kopio, joka voi olla eri mieltä ensimmäisen kanssa.
Tenorisaksofonin tavanomainen kirjoitettu ääniala on B♭3–F♯6, noin 2,7 oktaavia. Nämä kirjoitetut sävelet soivat konserttisävelkorkeudella A♭2–E5.
Tenorisaksofonin yleisimmin kirjoitettu korkein sävel on F♯6, joka soi konserttisävelkorkeudella E5. Se on äänialan yläraja, jolle stemmat nuotinnetaan. Se ei ole fyysinen raja – katso alta, mikä siirtää tuota rajaa.
Tavanomaisen kirjoitetun äänialan matalin sävel on B♭3, joka soi konserttisävelkorkeudella A♭2. The Whole Horn pitää säveltä B♭3 matalimpana oppijalle sopivana kirjoitettuna sävelenä.
The Whole Hornin oppijalle sopiva kirjoitettu ääniala on tenorisaksofonin kohdalla B♭3–F♯6, ja se soi konserttisävelkorkeudella A♭2–E5. Se on alue, jolla kehittyvä soittaja on varma, ei aita – rajat siirtyvät harjoittelun myötä ulospäin, ja eri soittajilla eri tahdissa.
Ei. B♭-tenorisaksofoni soi suuren nooman alempana, joten kirjoitettu ääniala B♭3–F♯6 soi konserttisävelkorkeudella A♭2–E5.
Noin 2,7 oktaavia tavanomaisella kirjoitetulla äänialalla, B♭3–F♯6. The Whole Horn pitää koko tuota aluetta oppijalle sopivana.
The Whole Horn soittaa kaikki kaksitoista duuriasteikkoa tenorisaksofonin omalla kirjoitetulla sävelkorkeudella ja viulunavaimella, joten soitat sen, minkä luet.
Hanki sovellus → Jokaisen soittimen ääniala